Näkökulmia operettiin

Heti kun Jente-näyttämön ovet avautuivat ja suloinen pirinä täytti odottavan mieleni. Loikkiessani ovelle mielessäni oli vain yksi ajatus; eturiviin on päästävä, sillä vain siitä näkee koko lavan ja kaikki näytteljät ilman että joku ''päätä pitenpi'' istahtaa mukavasti eteen.
Kun vihdoin pääsin sisälle hilpeä, jotenkin sirkusmainen musiikki sai hymyn huulilleni.

Jo ensimmäisen laulun alkaessa tiesin pitäväni tästä näytelmästä.

Ensimmäisellä puoliskolla sisäistettiin maksullista maailmaa, joka ihme kyllä tuntui ihan järkevältä ajatukselta kun sitä vähän pohti.

Rahaa tehtäisiin niin paljon että kaikilla olisi sitä liikaa! huvittavinta minusta kuitenkin oli rikollisten palkitseminen ''yrittelijäisyydestä''

hauska ajatus sinäänsä.

Näytelmä imaisi minut täydellisesti syövereihinsä ja kun väliaika alkoi, olin jo tyystin unohtanut missä olin.

väliajan jälkeen esitys lähtikin lentoon! siirryttiin ilmaiseen maailmaan jossa ihmiset asuvat maalla ja tai kaupungin hulppeissa kerrostaloissa joissa ei ole omaa kettiötä vaan ravintola. Maailmaan jossa 80-vuotiaat kirjoittavat tohtoreiksi ja jossa juhlitaan, iloitaan, rakastutaan ja lauletaan!

Musiikki oli niin tarttuvaa ja sanoitukset osuvia että olisi tehnyt mieli laulaa mukana.

Myös ilmeet, eleet ja puhetyyli olivat niin ihanan ylikorostettuja että kirjaimellisesti nauroin läpi näytelmän.

Loistavalla kokoonpanolla, tarttuvalla musiikilla ja osuvalla huumorilla tehtailtu Toivon operetti hymyilyttää niin pitkään että poskilihakset sanovat työsopimuksensa irti, senkin jälkeen kutkuttavana tunteena mahanpohjassa.

nämä ihmiset todellakin tekevät työnsä tunteella!

Malla Ylijurva

Tunnetalouden seminaarissa

Seminaari on paikka, jossa alustajat esittelevät näkökulmiaan ja jossa käydään loputtomia keskusteluja alustusten välittämistä ideoista sekä ajatuksista. Seminaari on virtausten ja tapahtumisten paikka, ei suljettu, valmiiksi teemoiteltu teos. Samat määreet kuvaavat sattuvasti myös uuden teatteridramaturgian keskeisiä piirteitä: eroja, kontrasteja, viittauksia sekä poikkeamia. Seminaari on kompositio.
Suomessa on viime vuosina perehdytty näihin uuden teatteri-ilmaisun haasteisiin. Ollaan oltu osa kansainvälistä teatterikielen kehityslaboratoriota ja jopa menestytty siinä. Siksi on hauskaa – ja tärkeää – että myös Rovaniemellä teatteriyleisöä vihitään näiden valmistusmekanismien saloihin.

Mutta miten ”Toivon operetti” liittyy näihin tendensseihin? Vastaus on itse asiassa operetin salaisuus. Se käsittelee onnen ehtoja arvottamatta niitä; se ei anna selkeitä tulkintoja siitä, mistä onni lopulta koostuu. Jos perinteisempi teatteriesitys väittäisikin, usein kantapään kautta, onnen tarkoittavan sitä tai tätä, nyt onni aistitaan. Operetti on tunnetaloutta, se säätelee onnen mekanismeja.

Lähestymistapa luottaa katsojan herkkyyteen tunnistaa maailmansa ja sen kokoonpanon tavat. Rovaniemen näkökulmasta voi olla hedelmällistä verrata asiaa siihen, miten jo usean vuoden ajan olemme juhlineet erästä euroviisuvoittoa, ja sen hyödyntämisessä jopa pyrkineet kopioimaan sen menestysreseptejä. Huonolla menestyksellä. Ehkä syynä on se, että euroviisuvoitonkin resepti piti sisällään myös muita, vielä havaitsemattomia piirteitä kuten raskaan rokin sisällä läsnä olevat varieteen ja populaarien naamioleikkien maailmat. Olemmeko onnistuneet tässä tunnistustyössä euroviisujen yhteydessä? Olemme saattaneet juhlistaa sangen moniselitteistä tapahtumasarjaa.

”Toivon operetin” toimijat ovat elekielensä animaatioelokuvista ja sarjakuvista lainanneita superihmisiä, satunnaisilta vaikuttavia ohikulkijoita onnen tavoittelussa. Syntyy loputtomia kohtaamisia, tunnetaloutta onnen mekanismien – maksullisen tai ilmaisen – sisällä. Näytelmän mieli onkin itse asiassa rakenteissa. Esityksen rakenteet, esillepano, dramaturgia, säätelevät tunnetalouttamme. Maksullisen maailman tyhjyyden – jos esimerkiksi tien ylitys maksaa sata euroa, on jopa superihmisillä vaikeuksia niellä ajatus – vastapainoksi asettuu ilmaisen maailman yltäkylläisyys. Ilmaisen maailman välittömyyden vastapainona maksullinen maailma vaikuttaa odotuksen tilalta, jossa jopa naimakaupat ovat yrityskauppoja.

”Toivon operetti” keskustelee taloudesta, mutta tunteiden säätelyn mekanismina. Maksullisen maailman niukkuus vaihtuu värien sekä äänien kylläisyydeksi. Mekanistinen kylmyys lämmöksi. Rationaalisuus aistillisuudeksi. Sen sijaan, että esitys väittäisi talouden olevan jompaakumpaa, se (vain) esittää ne; operetti on tunnetaloutta, ja tässä piilee todennäköisesti sen elämystaloudellinen kantaaottavuus.

Miksi tunnetalouden seminaarin avoin paikka on tärkeä? Hirviöt ja superihmiset ovat kudelma idealisaatioita, unelmia ja utopioita, jopa arkkityyppejä, kuten ajatellaan. Tässä mielessä heidän läsnäolonsa on meille tapa aistia ja työstää näitä rakenteita. Työstämme herkkyyttämme tunnistaa jotain poissaolevaa läsnä olevassa.

Seppo Kuivakari