Arkisia reittejä saneeraamassa

Montako askelta otan työmatkallani? Kuljenko joka päivä samaa kautta – ja huomaanko edes, mitä reittiä tulen töistä kotiin? Mitä ajattelen kävellessäni? Huomaanko pilvet, taivaan värin, joen muutokset? Rovaniemen teatterin – Lapin alueteatterin arkisten polkujen saneeraukseen erikoistunut Äääga osoitti, miten arkisten polkujen näkyväksi tekeminen muuttaa maailmaa ja omaa ajattelutapaa. Pääsaneeraajat Merja Pennanen ja Jaap Klevering tekivät vahvalla läsnäolollaan ja rennolla otteellaan Ääägasta samalla yhteisöllisen ja vahvasti omakohtaisen kokemuksen; esitys antoi tilaa niin reitin kulkijalle kuin jokaisella katsojallekin.

Arkisia reittejä tulee harvoin miettineeksi. Jokapäiväiset rutiinit tapahtuvat automaattisesti, ne ovat siirtyneet osaksi liikeratoja ja fyysistä muistia. Jos työmatka pitäisi kuvailla sanallisesti tai piirtää kartaksi, se olisi kovin hankalaa jos samalla ei liikkuisi tuota reittiä. Vain äkilliset muutokset tai yllättävät asiat herättävät huomiomaan ympäristöään, ellei tietoisesti muistuta itseään siitä, että työmatkakin on osa elämän tietoista aikaa, ei vain siirtymistä paikasta toiseen.
Vieraassa kaupungissa ympäristöönsä kiinnittää enemmän huomiota: missä kohtaa ylitän tien? Tuossa kävin kerran kahvilla, tuosta lähtee bussi uimahallille. Päiväkotiryhmä keltaisissa turvaliiveissä, antakaa tietä! Tavallisetkin asiat näyttävät kiinnostavilta; haikaranpesät katoilla, kukat muurinkoloissa, katukivien kuluneet muodot.

Ääägan polkujen saneeraajat johdattivat huomaamaan, miten paljon tapahtumia, ajatuksia ja kokemuksia mahtuu kahdensadan metrin matkalle, muutamaan minuuttiin. Näkemässäni esityksessä Nilab, Afganistanista kotoisin oleva nuori opiskelija ja yrittäjänainen, kulki matkan kahvilastaan Rovakadulta koulullensa, ja iltapäivällä Sampokeskuksen läpi takaisin.

Kotimatkalla opiskelija muuttui Sampokeskuksen läpi kulkiessaan yrittäjäksi: muutaman sadan askeleen aikana hän ehti miettiä, mitä päivän aikana on koulussa tapahtunut, ja mitä töissä pitää illalla tehdä. Askeleet säestävät ajatuksia, ja kauppakeskus toimii konkreettisena muutoksen tilana. Yrittäjä huomaa kauppakeskuksessa myös sen, onko ihmisiä eli potentiaalisia asiakkaita liikkeellä; tällaiseen ei yliopistotutkija osaa kiinnittää huomiota.

Ääägan aikana, noin puolessatoista tunnissa, Nilabin reitti koki varsinaisen metamorfoosin. Se tehtiin näkyväksi, kuuluvaksi, koettavaksi. Arkisesta tuli unenomaista, väliin surrealististakin. Yksittäisen ihmisen reitin kokemukseen oli helppo samastua, ja toisaalta Nilabin nimen merkityksen, sinisen veden, kautta mukaan tuli elementtejä jotka kuuluvat omaan kokemuspiiriin vain värikkäinä mielikuvina.

Äääga tapahtui monessa tilassa samanaikaisesti: konkreettisesti tapahtumapaikkana oli teatterin yläsali, jossa paikkansa sai valita vapaasti ja sitä saattoi myös muuttaa halutessaan. Virtuaalisesti seurattiin Nilabin ja työryhmän reittiä Rovaniemen keskustassa. Mentaalisesti liikuttiin tunnistettavissa ja tunnistamattomissa, tutuissa ja vieraissa paikoissa. Jaap Kleveringin äänimaisemat saattoivat kuulijan meditatiiviseen tilaan, jossa aika ja paikka vaihtoivat jatkuvasti muotoaan. Merja Pennasen visualisoinnit loivat vielä uuden tilan.

Meditatiivisesta kuljettiin kohti fyysistä, komediallistakin ilmaisua. Sampokeskus oli muuttunut maahanmuuttajien kohtaamispaikaksi ja aputoimistoksi, josta jokaiselle löytyi sopivaa työtä ja mielekästä tekemistä. Loppuratkaisu oli kuin sadusta: kaikki käy lopulta hyvin. Oma reitti ja paikka uudessa yhteisössä ovat löytyneet myös Nilabille.

Pälvi Rantala