Uraa uurtavaa teatteriyhteistyötä Kemijärvellä
Tampereen Työväen Teatteri ja Rovaniemen teatteri - Lapin alueteatteri ovat aloittaneet historiallisen yhteistyön. Yhteistyön ensimmäinen hedelmä on toimittaja Matti Kuuselan kirjoittama uutuusnäytelmä "Koira tahtoo taivaaseen".
Näytelmän työryhmässä ovat tutut Taivaantulien tekijät: ohjaaja Kari Väänänen Kemijärveltä sekä näyttelijät Vesa Kietäväinen Tampereelta ja Pirjo Leppänen Rovaniemeltä. Näytelmän myötä Vesa Kietäväinen juhlii 25-vuotista taiteilijauraansa ja 50 vuoden ikäänsä.
Väänänen pitää Tampereen ja Rovaniemen teatteriyhteistyötä uraa uurtavana Suomessa. Hän uskoo, että kyseessä on jonkun uuden ja suuren ajan alku.
Taide ei tunne rajoja
- Tässä käy hyvin toteen se, että taide ei tunne rajoja. Edes teatteritaiteen ei tarvitse välittää etäisyyksistä, eikä rajoista.
Se, että näytelmää harjoitellaan Kemijärvellä on Kari Väänäsen idea ja ajatus. Tai oikeastaan se on hänen ehtonsa.
- Kun Tampereen Työväen Teatterin johtaja Riku Suokas pyysi minua ohjaajaksi, halusin, että näytelmä valmistellaan Kemijärvellä. Miksi olisin lähtenyt etelään töihin, Väänänen kysyy vähän virnehtien.
Kotikaupunkinsa puolta hän sai pidetyksi siinäkin mielessä, että näytelmän kantaesitys on myös Kemijärvellä lokakuun puolivälissä. Sen jälkeen esitys lähtee kiertueelle Lapin alueteatterin pienille paikkakunnille ja Rovaniemelle. Tampereen Työväen Teatterin kellariteatterissa se nähdään ensi keväänä.
- Saattaapi olla, että se nähdään myös Kemissä, Oulussa ja Kajaanissa.
Vakava ja hauska näytelmä
"Koira tahtoo taivaaseen" sisältää selvän vakavan sanoman, mutta Väänäsen mukaan näytelmä on myös hauska. Se kertoo viimeiselle juoksulleen tulleesta koirasta ja isännästä, keskinäisestä suhteesta. Luopumisesta. Se on tarina, jossa koirakin osaa puhua.
Näytelmän kirjoittanut toimittaja Matti Kuusela on tullut tunnetuksi reportaaseistaan, joissa hän yhdistää kaunokirjallisuutta journalismiin ja sekoittaa faktan ja fiktion rajoja
Näyttelijä Pirjo Leppäsen mukaan tämäkin koiratarina on sellainen ja myös koskettava. Hänelle läheisyyttä näytelmään tuo se, että hänen oma koiransa on samassa lähtemisvaiheessa.
- Kaikkien koiraihmisten pitää tämä nähdä, sanoo juhliva taiteilija, näyttelijä Vesa Kietäväinen.
Pirjo ja Vesa tulivat taas mielellään Kemijärvelle. Taivaan tulien konstaapeli Aimo Peltoniemi, eli Vesa Kietäväinen pitää Kemijärveä jo kuin toisena kotinaan. Pirjo Leppäselle, Taivaan tulien topakalle sairaanhoitajalle Kemijärvi on myös vanhastaan tuttu. Kulttuurikämpän salin lavalla hän ei ole ensimmäistä kertaa.
- Mukava, että pääsimme tänne harjoittelemaan. Kiitos Vänän. Täällä on kiireetön meininki, mutta jälkeä syntyy.
YLE Lappi / Jorma Korhonen