Leiri toimii kuin lasten leikki

Rovaniemen Teatterin lapsille suunnattu näytelmä Leiri purkissa sai ensiesityksensä perjantaina. Näytelmän konseptista ja toteutuksesta vastasivat yhdessä Merja Pennanen ja Jaap Klevering. Lisäksi näyttämöllä nähtiin myös Outi Nevanlinna ja Markku Lukka.
Nelihenkinen kokoonpano kuljetti esitystä melko sujuvasti, ja mukaan mahtui monta hyvää asiaa sekä mielenkiintoista ratkaisumallia. Vahvimmiksi hetkiksi nousivat Outi Nevanlinnan kesyttämä vesieläin sekä muutenkin Barbababamaiset telttatoiminnot.

Esitys rakentui pitkälle runsaan tavaramäärän kuljetuksen ja erilaisten käyttötapojen ympärille. Kaikelle roinalle kuitenkin löytyi oma paikkansa esityksen edetessä, joillekin jopa useampi.
Fyysisen teatterin keinoin toteutettu esitys tuntui toisaalta liiankin sanallisesti tuetulta ja välillä kielellinen tulkkaus olisi saanut jäädä reilusti vähemmälle. Näin katsojan mielikuvitus olisi rauhassa saanut muodostaa oman eliö- ja kasvikuntansa neljän metsäretkeilijän ympärille.
Tarkemmin ajatellen nimenomaan fyysistähän kaikki, mitä aikaan itsellämme saamme, nimenomaan on. Henkisen teatterin keinot ovat ehkä kuitenkin niitä vielä epäselvempiä kartoittaa ja niistä ei tässä esityksessä ollut pelkoa.
Mielenkiintoisinta oli kuunnella eri äänimaailmoiden muodostumista mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Ilmapallojen sade, myrskytuuli ja monimuotoisen rytmin muodostavat sääsket ilahduttivat ja kohottivat tunnelmaa.

Lapsiyleisön keskittyminen säilyi läpi esityksen, vaikka temmellyksen keskelle mahtui pidempi rauhallinenkin jakso. Yleisön lähellä olevat näyttelijät tuntuivat pääosin luonnollisilta ja erityisesti päiväkoti-ikäisten lasten oli helppo lähestyä niin esittäjiä kuin itse näytelmääkin.
Oli myös mukava huomata, että edelleen samat asiat naurattavat niin lapsia kuin aikuisiakin, toisaalta toivottavasti ainakin osittain eri syistä. Pepun lämmittäminen ja pyllyn läpsäytykset ovat aina hauskoja ja toimivia asioita, kuten kuorsaus ja muutkin kehon luonnolliset äänet.
Aikuisen silmään ja mieleen kaikki ei kuitenkaan ihan sellaisenaan mennyt läpi. Alun selvityksen ja selityksen jälkeen mieleen väistämättä eksyi mielikuva neljän mykän aikuisen retkestä alkoholipitoisen illan jälkeen huoneessa, jossa seinät ovat liian lähellä toisiaan.

Teoksen loppu oli valitettavan töksähtävä ja jätti hieman hölmistyneen olon. Toisaalta se toi jälkikäteen mieleen lasten tavan leikkiä päivittäin. Leikeillä on tapana alkaa sopimatta, jatkua suunnittelematta ja loppua kuin seinään sillä hetkellä, kun äiti huutaa syömään tai lastenohjelmat alkavat. Jos nimenomaan tähän oli esityksen kaavalla pyritty, siinä tapauksessa juoni toimi kuten oli tarkoituskin.
Leiri purkissa -näytelmä kannattaa mennä katsomaan avoimin mielin ja mielellään lasten kanssa. Parhaimmassa tapauksessa lapsia esityksen aikana seuraamalla saattaa myös kyyninen aikuinen löytää itsestään jotakin sellaista, joka on päässyt vuosien varrella unohtumaan.

Outi Kallas

Kirjoitus on julkaistu Uusi Rovaniemi -lehdessä