Uskomaton!
- Outi Kallas (Kirjoitus on julkaistu Uusi Rovaniemi -lehdessä 16.11.2011.)
Rovaniemen teatterin uusin ensi- ilta, Toivon operetti, sai esitysvuoronsa lauantaina. Tämä teos keikutti alkumetreiltä asti laivaa uhkaavan uskaliaasti mutta ei onneksi pakottanut paattia hörppäämään vettä lopulta laidallistakaan. Heti alusta asti Toivon operetti onnistui tunkeutumaan tai tarkemmin sanottuna kehotti kaivautumaan johonkin sellaiseen olotilaan, jossa vierailu ei tuntunut epämiellyttävältä mutta ei varsinaisesti mukavaltakaan. Tunnetta voisi verrata kenties aivopesuun, joka suoritetaan tiedostaen ja ihmisen siihen vapaaehtoisesti suostuen. Loppua kohden mennessä tapahtui paitsi rentoutuminen myös jonkinasteinen samaistuminen ja esityksen päättyessä olo oli hyvin seesteinen ja kevyt.
Koreografisesti teos oli rakennettu uskomattoman sujuvaksi, myös ohjauksellisesti operetti kulki lähes saumattomasti. Esityksen laulut ja musiikkiosiot olivat täydellisyyttä hipovia. Ne saivat kuuntelemaan sekä veivät mukanaan.
Rovaniemen teatterin näyttelijäkaarti pisti parastaan ja onnistui suuntaamaan sekä energiansa että näyttelijätyöntaitonsa olennaiseen, eli yleisön viihdyttämiseen. Tämä tapahtui uskomattomalla yhteishengellä ja onkin vaikea tai itse asiassa täysin turhaa nostaa ketään ylitse muiden.
Puvustuksellisesti ja visuaalisesti teos oli myös yllättävän onnistunut ja näiltä osin katsomista ja näkemistä tarjottiin jopa hieman liikaakin, ottaen huomioon että ihmisen käsityskyky on ajoittain hyvinkin rajallinen.
Toivon operetin heikoin lenkki löytyy ehdottomasti käsikirjoituksen puolelta. Suuret lupaukset siitä, miten eteen ensin tuodaan maailma missä kaikki maksaa ja sen jälkeen samainen mutta ilmainen, eivät tekstillisesti täyttäneet odotuksia ja jättivät mieleen odotuksen ja kysymyksen: entä sitten?
Vaikka kyseessä oli utopia ja päiväuni, tarkoitus luoda unelmia, joita vasten jokainen voi heijastella omaa maailmaansa ja rakentaa omat haaveensa, jotakin jäi kuitenkin puuttumaan.
Oliko se ehdoton totuus, jota jäi odottamaan, vai mielipide, jota ei koskaan kysytty tai kerrottu, siihen on vaikea vastata. Joku jäi kuitenkin vielä kaivamaan ja kaipaamaan selitystä, jotakin jäi liian ilmaan.
Toivon operetti on näytelmä, joka ruokkii paitsi silmää, myös korvaa ja mieltä. Tämä teos ottaa jopa makuaistin huomioon ja antaa juuri niin paljon katsojalleen, kun tämä on valmis vastaanottamaan.
Toivon operetti on teos, joka ehdottomasti kannattaa nähdä. Siihen, miten esitys kullekin kolahtaa, vaikuttaa varmasti paljon paitsi oma mielentila, myös ennakkoasenne.
Edelleen, avoimin mielin ja tällä kertaa myös luottavaisin odotuksin, kohti teatteria.
- Tenka Issakainen (Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa)
Toivon operetti on kaksijakoinen kuten perusasetelmansa: ilmainen maailma vastaan maailma, jossa kaikki maksaa.
Väliajalla ehdin sanoa, että esitys on kehnoin aikoihin. Näytelmän päättyessä mieli oli hilpeä ja vaikuttunut. Mitä tapahtui?
Ensimmäisessä näytöksessä keikutaan karnevaalin kynnyksellä uskaltamatta tempautua mukaan.
Näyttelijöillä ei tunnu olevan hauskaa. Heittäytyminen jää puolitiehen ja huumori tuntuu väkinäiseltä.
Laura Rämä ja Sami Henrik Haapala suoriutuvat liioittelusta hallituimmin. Yhteistyö huipentuu huikeaan suuteluakrobatiaan. Haapala toteuttaa pöhkön intialaisaksentinkin niin, ettei se ärsytä.
Livemusiikki tuo hehkua lauluosuuksiin ja täydentää kokonaisuutta harkittuina äänitehosteina.
Näyttävät sankarivetimet tuovat mieleen commedia dell’arten hahmot, mutta loppusilaus puuttuu; puvut jäävät naamiaisasuiksi.
Toisessa näytöksessä kaikki muuttuu. Musiikin painotus siirtyy turhan poliittisenoloisista lauluista leppoisien ikivihreiden suuntaan.
Alkupuolen tyhjyyden sijasta nautitaan grillimakkarasta, ruusuista ja värikkäistä lyhdyistä, ja yleisö saa luvan rapistella karkkipapereita.
Näyttelijät iloitsevat ja irrottelevat. Vesa-Matti Komonen ja Marko Syysmaa naurattavat talonmiehenä ja väkäleukavanhuksena, ja Kari Koivukangas levittää rauhaa lempeänä askeettina Paula Miettisen jatkaessa opponentin rooliaan. Miksi pilakuvat ovatkin nyt niin hauskoja?
Ilmainen maailma on visuaalinenkin runsaudensarvi leiskuvine projisointeineen.
Toivon operetissa moni asia jätti minut piristävästi ymmälleni. Ajatusleikki rahan mahdista pysyy taustalla vaikutelmien ristitulessa.
Harvoin tulee näin selkeää vaikutelmaa siitä, että toinen katsoja kokee esityksen aivan toisin. Voin suositella teosta, mutten osaa sanoa kenellekään, mitä hän siitä pitää.