Aateliskalenteri

Heraldinen tervehdys, hyvä lukija. Saanemme johdattaa sinut komedia Aateliskalenterin pariin? Näytelmässä vapaa kartanonherra Gustav von Walhberg pitää kulisseja pystyssä sukutilallaan vaimonsa Viola von Wahlbergin kanssa, vain hiukan ylipukeutuneena. Kunnes kartanon palvelustyttö saa kaksospojat, jotka juonittelun tuloksena joutuvat erilleen ja lähtevät aikuistumaan toisistaan tietämättä.

Lapsi A:sta tulee koruttoman työläiskodin vesa ja lapsi B saa pienen, kolmikirjaimisen sanan etunimensä ja sukunimensä väliin, kultalusikan suuhunsa, suhdeverkoston hyppysiinsä ja paikan Suomen Ritariston ja Aatelin Aateliskalenterista. Kyse on kirjasta, johon ei pääse rahalla, meriiteillä, eikä uhkailulla vaan syntymällä oikealle isälle, koska aateluus periytyy vain mieslinjassa.

Hetkinen, otetaanpa taaksepäin. Kerroimmeko jo, kuka on isä ja saivatko kaksoset tietää sukulaisuudestaan? Kaikki selviää, kunhan ensin juonenkäänteet vyöryvät, ihmiset rakastuvat vääriin henkilöihin ja paljastukset seuraavat toisiaan. Ja kunhan saamme nauraa luokkajaon kliseille, ihmisen pikkumaisuudelle ja hienoiselle vedätykselle, joka panee Gussenkin fundeeraamaan. Naurammeko sittenkin sinulle ja minulle?

IKÄSUOSITUS

Näytelmää ei suositella alle 13-vuotiaille.

TYÖRYHMÄÄ

Käsikirjoitus: Tuomas Parkkinen
Ohjaus: Eljas Liinamaa

Rooleissa: Vesa-Matti Komonen, Onerva Kärkkäinen, Markku Lukka, Paula Miettinen, Anniina Piiparinen, Marko Syysmaa ja Timo Vuento

Katso koko tekijäluettelo tästä.

ESITYSPAIKKA

Lappia-talo, Rovaniemen Teatterin suuri näyttämö Tieva

LIPUT

peruslippu 28 € / eläkeläinen 25 € / opiskelija, työtön 17 €

ARVIOITU KESTO

2 h 40 min, sisältää väliajan

GUSTAV VON WAHLBERGIN PÄIVÄLLISMENU

Katettuna tilauksesta yli 20 hengen ryhmille Aateliskalenterin esityspäivinä.

Perunarieskaa ja kirnuvoita L (G)
Juuressalaattia L,G,M

****

Ohraa L,M suolatuilla herkkusienillä ja sinappikaalia
Hernettä L,G serranonkinkulla ja ruskeaa voita
Sipuli-juustopiirasta L,G
Savustettua porsaan fileetä L,G,M lisänä kaalia ja pottua

****

Kahvi/tee
Maitovanukasta, kahvia ja kirsikkaa L,G 

Hinta 28,50 €, varaukset: teatteri@cafebar21.fi

TRAILERIT

    

ESITYKSEN KUVAT

Voit katsella esityksen kuvia alta suurempana klikkaamalla niitä. Jos olet median edustaja, lataa painokelpoiset kuvat täältä: rovaniementeatteri.fi/medialle/

X